Kuka Minä olen?

marina tunnus.jpg

Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, mistä minäkuvamme muodostuu? Mistä tulee se kokemus, että jokin asia tuntuu minulta? Miksi uskon niin vahvasti olevani jonkunlainen? Oletko koskaan itse pysähtynyt miettimään, mistä oma minäsi koostuu? Meillä on tuntemus siitä ketä me olemme, mutta tämä tuntemus saattaa muuttua vuosien myötä. Tämä pistää miettimään onko mitään pysyvää minua? Jos kuva itsestä voi muuttua, onko silloin pysyvää minua olemassa? Onko olemassa jokin ydin olemus, joka on muuttumaton? Jos on niin mikä?

 

MARINA6.jpg

Usein kun kysyn ihmisiltä ketä he ovat, he vastaavat olevansa esimerkiksi valokuvaajia, sihteereitä, tanssijoita, äitejä tai opettajia. Liitämme minämme todella vahvasti tekemiseen. Useimmat kokevat olevansa ammattinsa tai jokin muu rooli, mitä ulkoapäin heille on annettu. Hauskaa tässä on se, että omaksumme itseksemme jotain, joka tulee ulkoapäin, vaikka kokemus minästä pitäisi olla sisässämme. Se on jotain, mitä meidän tulisi itse määrittää, eikä muiden. Tottakai koemme maailman aistiemme kautta ja annamme näin ulkoisen maailman tulla sisään, mutta kun on kyse niin tärkeästä asiasta kun minäkuvasta, niin miksi annamme ulkoisen maailman vaikuttaa siihen niin paljon?

 

Uskon yhden syyn siihen olevan se, että ohjaudumme ulkoapäin niin voimakkaasti. Tämä on varmasti kasvatuksemme ja koulusysteemimme aikaansaannosta. Meille on pienestä pitäen kerrottu missä me olemme hyviä tai missä olemme vähemmän hyviä. Emme ole itse saanut muodostaa mielipidettä itsestämme. Jos Kalle on ala-asteen musiikintunnilla laulanut epävireisesti, on opettaja saattanut tokaista, että Kallesta ei tule laulajaa. Lapset uskovat auktoriteetteja ja näin ollen Kalle on luonut uskomuksen, että hän on huono laulaja. Tämähän tosiaan ei ole totta, koska kaikki osaavat laulaa. Kyse on vain puuttuvasta tekniikasta. Joka tapauksessa Kalle on luonut itselleen rajoittavan uskomuksen, joka on nyt osana hänen kokemaa minuuttaan. Tämä uskomus on suoraan jonkun toisen sanelema, eikä Kallen itse luoma. Pikkuhiljaa eri tapahtumista tämän pojan ytimen päälle kasvaa enemmän ja enemmän uskomuksia siitä ketä hän kokee olevansa. Useimmat uskomukset syntyvät muiden mielipiteistä ja eri tapahtumien tulkinnoista. Harvoin luomme itse itsemme, että ”tällainen haluan olla”. Tulkitsemme itsemme ja olemisemme toiminnan ja muiden kautta, vaikka oikeasti oma minämme ei liity siihen.

 

Tänä päivänä yhteiskuntamme rakastaa tehokkuutta ja jumaloi menestystarinoita. Tämä johtaa siihen, että alamme määrittää itsemme tekemisen kautta. Koska Kalle ei usko olevansa hyvä laulaja hän tuntee alemmuutta ja se saattaa vaikuttaa hänen minäkuvaansa negatiivisesti. Kalle kokee olevansa huonompi kuin muut. Koska koemme itsemme niin vahvasti tekemisen kautta, koemme itsemme arvottomaksi, jos emme koko ajan ole suorittamassa. Oman itsemme ja omanarvontuntomme perustuu liian usein siihen, kuinka paljon saamme aikaan ja kuinka hyvältä näytämme. Olemme niin kiinni ulkoisissa asioissa, ettemme edes huomaa sitä. Nykyään ihmisten on vaikea rentoutua, koska he kokevat siitä huonoa omatuntoa. Koko ajan ”pitäis” olla tekemässä jotain. Jos ei suorita on huonompi ihminen. On arvoton. Tämä oravanpyörä ajaa ihmiset usein uupumuksen partaalle. Koska uskotaan, että vain arvottomat ja laiskat ihmiset pysähtyvät lepäämään ei ole aikaa oleiluun.

MARINA5.jpg

 

Olisikohan jo aika muuttaa tätä tapaa suhtautua minuuteen? Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Jos palataan hetkeksi siihen ytimeen, jonka päälle nämä kaikki uskomukset kasvavat. Siihen ydinminään ja mikä se on? Kun synnymme tähän maailmaan lapsena, olemme kuin tyhjiä tauluja. Vailla uskomuksia tai muita rajoittavia tekijöitä. Olemme vain puhdasta olemista. Tutkimme mielenkiinnolla maailmaa ja olemme onnellisia. Lapsi ei tuomitse ketään, eikä se tule tuomituksi. Se puhtaus ja viattomuus, mikä lapsessa näkyy on meidän ydin. Siinä ei ole muiden sanelemia rooleja tai itse luotuja uskomuksia. Tämä ydin on täydellinen. Siitä paistaa onnellisuus, ilo ja rakkaus. Tästä ytimestä löytyy kaikki ainekset lähteä tekemään ja kasvamaan ihan minkälaiseksi ihmiseksi tahansa. Se täydellisyys löytyy meistä kaikista, vaikka sitä ei aina uskoisi. Se täysi potentiaali olemme me. Se on meidän ydin. Lapsessa on kaikki potentiaali olla ja tehdä ihan mitä vain, ennen kuin rajoittavat uskomukset astuvat peliin. Vaikka uskomukset alkavatkin jossain kohtaa hämärtää yhteyttä itseemme, se ei tarkoita sitä, että tämä ydin katoaisi. Se pysyy meissä koko elämämme ajan ja sinne voi löytää takaisin. Se vaati hieman itsensä tarkastelua ja asioiden purkamista, mutta se on mahdollista.

 

Tärkeintä tässä havainnossa on se, että olemme pohjimmiltamme kaikki ihan samanlaisia. Kukaan ei ole toista arvokkaampi, vaikka hän tekisi mitä tai olisi menestyneempi. Olemme riittäviä juuri sellaisina kun olemme juuri nyt. Minämme tai oma ytimmemme on jo täydellinen, eikä mikään voi muuttaa sitä. Meidän ei tarvitse suorittaa tai tehdä jotain, tullaksemme paremmiksi ihmisiksi. Tämän oivaltamisen jälkeen, voimme myös tarkastella omia uskomuksiamme kriittisemmin. Voit kysyä itseltäsi haluanko minä todella ajatella itsestäni näin? Minäkuva ei loppujenlopuksi ole muuta kuin joukko uskomuksia, mitä olemme itsestämme luoneet. Ne eivät ole totta. Me vain uskomme niin.

marina tunnus2.jpg

 

 

Kuvitukset: Taika Mannilla