Mitä on hypnoosi?

Monet teistä ei varmaankaan tiedä, että yksi tärkeimmistä työkaluistani valmennustyössäni on hypnoosi. Se herättää monissa paljon kysymyksiä ja ennakkoluuloja. Hypnoosi on turvallinen ja mielenkiintoinen työkalu ja siksi haluankin avata aihetta lisää. Olen viime aikoina saanut paljon kyselyjä siitä, mitä hypnoosi oikeasti on ja kuinka se toimii, joten ajattelin kertoa siitä teille hieman lisää.


Yleisin mielikuva ihmisillä hypnoosista on lavashow jossa joku hypnotisoidaan kelloa heiluttamalla kanaksi tai muuksi eläimeksi. Sitähän hypnoosi valitettavasti pahimmillaan on. Minusta hypnoosilla ei pidä pelleillä. Lavahypnoosi ja terapeuttinen hypnoosi on kaksi täysin eri asiaa. Lavahypnoosissa usein vain pilaillaan ihmisten kustannuksilla kun taas terapeuttisessa hypnoosissa käytetään muuntunutta mielentilaa avuksi eheyttämään ja vahvistamaan hoidettavaa. Hypnoosin aikana asiakas saavuttaa todella keskittyneen tietoisuuden tilan jossa mieli on avoin uuden oppimiseen ja asioiden uudelleen määrittämiseen.


Hypnoositila on siis muuntunut tietoisuuden tila jossa keho on rento ja mieli keskittynyt. Tila on samankaltainen kun juuri ennen nukahtamista kun keinumme unen ja hereillä olon välimaastossa. Tässä tilassa mielemme on vastaanottavaisempi muutokselle, koska tietoinen mielemme hiljenee, eikä koko ajan häiritse muutosprosessia. Hypnoosin aikana saadaan parempi yhteys tiedostamattomaan mieleemme, missä meidän niin sanottu ohjelmointi sijaitsee. Siksi hypnoosilla voi saada huomattavia muutoksia aikaan nopeasti, koska pääsemme työstämään eri haasteita tiedostamattoman mielen tasolle. Usein haasteemme ovat tiedostamattomia ja oireilemme niiden takia eri tavoin. Useat valmennettavat kokevat ahdistusta, mutta eivät tiedä miksi ja tämä johtuu juuri siitä, että ongelmat ovat tiedostamattoman mielen tasolla.


Jos tarkastelemme hypnoosia tieteen silmin voimme sanoa, että aivot ovat sähkökemiallinen elin, joka tuottaa eri sähkötaajuuksia tai niin sanottuja aivoaaltoja. Aaltotaajuuksia on viisi: Delta, Theta, Alfa, Beta ja Gamma. Jokainen aivoaalto luo meille eri tietoisuuden tilan. Aivojen tuottamat aaltopituudet vastaavat taas meidän eri mielentiloista. Esimerkiksi Delta-aallot luovat meille syvänunen tilan kun taas Alfa-aallot tekevät meistä rentoutuneita. Hypnoosin, syvän meditaation, mielikuvituksen virratessa, intensiivisten tunnetilojen tai unen aikana aivomme ovat Theta aaltopituudella. Eli hypnoosi ohjaa aivot tähän Theta aaltojen tilaan. Transsin aikana aivot voivat seikkailla myös muiden aivoaaltojen puolella, riippuen siitä minkälaista tilaa sillä kertaa haetaan. Theta aallot vastaavat hyvästä luovuuden tilasta, joten sinun on helppo rakentaa uusia toimintatapoja hypnoosin aikana.


Hypnoosilla pääsemme kiinni alitajuntaan samanaikaisesti kun meillä on päällä hyvä luova tila. Tämän takia opimme helposti uutta ja voimme luoda uusia parempia tapoja toimia Hypnoosin alaisena. Siksi teen usein valmennuksien aikana hypnoottisia mielikuvaharjoituksia, koska muuntunut mielentila helpottaa muutoksien syntymistä. Sanotaan, että kaikki elämämme tapahtumat jäävät kiinni alitajuntaamme, emme vain tietoisesti muista niitä, joten hypnoosi on oiva väline itsetutkiskelulle. Hypnoosi avulla voimme tutkia menneitä jos mielemme sen sallii ja saada selityksiä omalle käyttäytymiselle. Tätä kautta saamme selkeyttää omaan ajatteluun. Hypnoosi on siis todella terapeuttista ja todella hyvä työkalu itsensä kehittämiseen.


Hypnoosi on turvallista. Sen avulla ei saada ketään väkisin tekemään mitään, vaan mennään aina valmennettavan ehtojen mukaan. Hypnoosin aikana Ihminen on tietoinen ympärillä tapahtuvista asioista, mutta ei vain kiinnitä niihin huomiota. Hypnotisoitava on keskittynyt omaan sisäiseen maailmaansa, eikä välitä ympärillä tapahtuvista asioista. Hypnoosin aikana ihminen on rento, joten hypnoosi on voimaannuttavaa ja palauttavaa. Monet tulevat ainoastaan syvärentoutumaan hypnoosin avulla, koska se on siihen todella tehokas työkalu.


Uskon, että kaikki lähtee sisältäpäin. Se miten suhtaudumme maailmaan, muihin ihmisiin ja omiin ajatuksiimme luo todellisuutemme, joten hypnoosin ja henkisen valmennuksen avulla voit muuttaa elämääsi mielekkäämmäksi ja saada isoja oivalluksia. Hypnoosista on apua vaikka mihin. Sillä voi hoitaa painonhallintaa, stressiä, unettomuutta, pelkoja, riippuvuuksia, rajoittavia uskomuksia, huonoja muistoja ja muita mielen kiemuroita. Hypnoosi on oiva väline itsensä kehittämiseen ja ennen kaikkea rentoutumiseen. Hypnoosi ei ole mikään sirkusshow millä manipuloidaan ihmisiä vaan se auttaa sinua parhaimmillaan elämään täydellä potentiaalillasi. Usein meitä ei rajoita mikään fyysinen este vaan luomme omat rajoituksemme mielessämme. Mielemme rajoitukset luovat elämämme rajat. Pelkomme luovat meidän elämällemme raamit. Mitä jos voisit vapautua mielesi rajoituksistasi? Miltä elämäsi näyttäisi sillon?

marina tunnus.jpg
Marina Lavenius