Tavoitteista

Mielestäni maailmamme on muuttunut erittäin tavoitehakuiseksi. Meillä on todella kova kiire saavuttaa ja saada asioita. Haluamme niin paljon, että tulemme sokeaksi kaikelle sille hyvälle, mitä ympärillämme jo on. Olemme onnellisia vasta sitten, kun olemme löytäneet täydellisen kumppanin, meistä on tullut kuuluisia, olemme saaneet unelma työn tai laihtunut viisi kiloa. Elämme ”sitten kun” elämää. Osaamme olla tyytyväisiä vasta, kun olemme jotakin tai olemme saavuttaneet tavoitteemme. Elämme tulevaisuudessa, jolloin suurin osa elämästämme valuu ohitsemme ilman, että osaamme nauttia siitä. Olemme niin keskittyneitä tavoitteisiimme, että unohdamme elää. Elämästämme tulee suorittamista. Emme ole läsnä omassa elämässämme, koska ajatuksissamme haluaisimme olla jo valmiita. Haluaisimme jo tavoittaa päämäärämme. Mutta, mitä jos emme ole valmiita koskaan? Mitä jos emme saavuta tavoitettamme? Onko elämä silloin eletty turhaan?

En todellakaan sano, että tavoitteet ovat turhia. Mielestäni tavoitteet ovat erittäin tärkeitä. Ne näyttävät meille suuntaa, kun teemme valintoja ja ne ohjaavat meidän jokapäiväistä elämäämme. Kun tiedämme, mitä haluamme tiedämme mihin suuntaan olemme menossa. Emme vain kellu virran vietävänä. Tavoitteet tuovat selkeyttä elämään. Tavoitteista tulee rajoittavia silloin, kun ei osaa nähdä muuta kuin itse tavoitteen. Tavoitteesta tulee silloin koko elämämme. Siihen ei mahdu muuta. Jos ainoastaan elämme sen takia, että jonain päivänä pääsemme naimisiin tai ansaitsemme miljoonan, voi elämästä tulla suorittamista. Hyvä esimerkki on musiikki. Emme sitä kuunnellessa hyppää kappaleen loppuun, koska haluamme tietää miten se loppuu. Kuuntelemme kappaleen alusta loppuun mielenkiinnolla, kuunnellen sen sointuja ja sanomaa, nauttien siitä. Musiikkia on tarkoitus kuunnella. Se on tehty sitä varten. Samalla tavalla, kun elämä on tehty elettäväksi. Ei suoritettavaksi. Miksi emme eläisi niin, että nautimme matkasta, samalla, kun menemme tavoitteitamme kohti. Minne meillä on niin kova kiire?

Luulemme olevamme onnellisempia ja elämästämme tulevan täydenmpää, kun saavutamme tavoitteemme. Onko se todella näin? Kaikki olemme varmasti joskus saavuttaneet jonkun tavoitteen. Olemme odottaneet kyseistä päivää niin paljon, että kun se vihdoin koittaa olemme melkein pettyneitä. Tavoite ei tunnukaan niin hyvältä, kun oletimme. Saatamme ajatella että: ”Oliko tässä kaikki? Tämänkö eteen raadoin monta vuotta? ” Yleensä hurmos jonkun saavuttamisesta kestää vain hetken ja alamme sen jälkeen taas miettiä seuraavaa päämäärää. Emme ole ikinä tyytyväisiä. Joten sen sijaan, että nauttisit vain niistä hetkistä, kun saavutat jotain, kehotan nauttimaan myös matkasta. Ole läsnä omassa elämässäsi ja huomaa kaikki arjen pienet ilot. Nauti niistä ja koe tyytyväisyyttä, joka päivä. Silloin ei käy niin, että petyt, jos tavoite ei tulekaan saavutettua.

Mieti, jos tavoitteesi on nauttia elämästä, sitten kun pääset eläkkeelle. Sitten voit rentoutua ja nauttia kaikesta siitä omaisuudesta, jonka teit työelämässä. Sitten sattuukin niin, että eläkkeelle jäämisen aikaan oletkin todella sairas. Et pääsekään toteuttamaan kaikkia niitä matkoja, mistä olit haaveillut. Kuinka turhauttavaa se olisikaan. Tämän takia on tärkeää pitää tavoite mielessä, mutta muistaa nauttia matkasta. On hyvä matkan varrella kuunnella itseään ja omia toiveitaan. Mitä haluaisin tehdä juuri nyt? Voisitko jollain tapaa tehdä tästä hetkestä nautinnollisemman tai mukavamman ilman, että sabotoit tavoitettasi?

Sanotaan vaikka, että tavoitteenasi on kirjoittaa gradu. Joka ilta kun ystäväsi soittaa, et voi mennä tapaamaan heitä, koska sinun on keskityttävä koulutöihisi. Sanot heille, että voit nähdä heitä vasta, kun gradu on valmis. Iltaisin vakoilet ystäviesi puuhia sosiaalisessa meidassa ja mietit kuinkaa kurjaa sinun on vain lymyillä kotona. Kuinka hyvin luulet voivasi, jos ainoastaan pakotat itsesi kirjoittamaan? Et saa opiskeluille mitään vastapainoa ja inspiraatiosi ei virtaa. Jos sen sijaan näät ystäviäsi aina silloin tällöin, gradusi valmistuminen saattaa venyä hieman, mutta elämä gardun valmistumiseen asti on paljon mielekkäämpää. Kun jälkeenpäin muistelet gradunaikaista elämääsi, et ajattele sitä pahalla, vaan se aika elämästäsi tuntuu myös hyvältä. Näin olisi hyvä suhtautua koko elämään. Lempeydellä ja sallien, mutta pitämällä kuitenkin tavoite mielessä. Maaret Kalliota lainaten ole lujasti lempeä. Emme menetä mitään sallimalla elämäämme nautintoa ja hyvää oloa. Päinvastoin elämänlaatumme paranee.

Kun olemme lempeitä itsellemme pääsemme irti suorittamisesta ja pikku hiljaa alamme elää elämäämme. Mitä jos tavoitteemme olisikin nauttia elämästä? Mitä jos päämäärä ei olekaan se tärkein? Näin emme keskity vaan tulevaan, vaan osaamme nähdä ympärillä vallitsevan hetken, nautimme siitä ja teemme ihania muistoja. Tällä tavoin emme myöskään tule pettymään, jos tavoite ei tunnu siltä, mitä odotimme, koska matka sinne oli niin mukava. Voimme nähdä tavoitteet tienviittoina tai kompasseina, jotka ohjaavat toimintamme. Päämäärä ei siis ole se tärkein, vaan itse matka. Itse matka on elämä. Nauti siitä. Se on se tärkein.